Nettisivujen lanseeraus

18.02.2021

Hei rakkaat lukijat. Halutaan kertoo hieman tästä meijän nettisivusta ja sen lanseerausprosessista. Näitä nettisivuja on rakennettu jo jonkin aikaa, sillä idea verkkokaupan perustamisesta syntyi jo joulukuussa. Tarja oli alusta asti sitä mieltä, että jokaisella itseään kunnioittavalla yrityksellä on oltava nettisivut. Nella ja Jenni ei ollu vakuuttuneita. Rakas mentorimme Pilvi huomautti Tarjan olevan oikeassa ja näin tytöt saatiin järkiinsä. Muutenkin kun korona on sotkenu ihan kaiken, todettiin että on parempi olla nettisivut varasuunnitelmana takataskussa, jos kahvila joudutaan laittaa kiinni rajoitusten takia.

Niitä varten on pidetty kuvauspäivä jos toinenkin. Ollaan napsittu 10 000 kuvaa viimesen puolen vuoden aikana, joista ehkä 100 on käyttökelposta. Mut se ei haittaa. Kuvauspäivät on ainakin Nellan suosikkeja ja ruokakuvaus on ihan parasta! Siinäkin kehittyy ja nykyään kuvat onnistuu jo ykkösellä.

Nettisivuja alettiin rakentaa tammikuun alussa Webnode -alustaan. Webnode vaikutti olevan hinta-laatu suhteeltaan hyvä verrattuna muihin, sisältäen myös verkkokauppa-ominaisuuden. Maksoimme yhdestä vuodesta vajaa 120 € kun otimme standardi paketin, mutta liikennettä on ollut niin huimasti että nyt päivitettiin seuraavaan versioon josta tulee 107€ lisää. Nettisivujen ylläpito siis vuodeksi maksoi noin 227€. Nettisivut rakensi Nella, meidän visualisti ja kuvausvastaava. Aikasempaa kunnon kokemusta nettisivujen rakentamisesta ei ollut, joten koko prosessi on ollut opettelemista ja kokeilua. Paaaljon kokeilua. Kaikki kuvat sivuilla on myös Nellan käsialaa. Käsimalleina toimii Jenni ja Tarja.

Samaan aikaan, kun nettisivuja rakennettiin, suunniteltiin laskiaispulla- ja ystävänpäiväsesonkiin osallistumista, ja kehiteltiin tuotteita. Kaikki tuotekehitykset ei menny täysin putkeen, ja vaikka kuinka koitettiin, pääpäivä lähestyi armotta eikä oltu tyytyväisiä saatuihin tuloksiin. Tunnevuoristoradalta ei jääty siinäkään paitsi. Tarja koitti pullan tekoa ja teki läpimurron. Pullista tuli niin hyviä ja muhkeita! Tän jälkeen Tarja on tehny kaikki pullataikinat ja joka kerta menee nappiin.

Ongelmat ei kuitenkaan loppuneet tähän, vaan alettiin tuskailemaan täytteiden kanssa. Meillä on tapana liidellä pilvissä ja suunnitelmat on välillä lievästi sanottuna kunnianhimosia. Pohdittiin kaikkea omarpullan ja passiontäytteen välillä, ja koristeeksi laventelinkukkia... Kerettiin jopa ottaa Pätkispullasta promokuvat ja tehdä tuote nettisivuille, kun viimeisenä iltana päätettiin jättää se pois. Välillä pitää astua ulos pöhinäkuplasta ja katsoa tilannetta ulkopuolelta. Päätettiin pitäytyä perinteisissä hillossa ja mantelimassassa, koska olihan tää meijän nettisivujen ensimmäinen julkistus, eikä meillä ollu vielä hajua, miten se tulis toimimaan. Ei pidä tehä asioita liian vaikeeks ittelleen!

Pulla oli check, mutta ystävänpäivätuotteet ei vieläkään ollut meidän mielestä tarpeeks hyviä. Alun perin boxissa piti olla macaronseja, kuppikakkuja tai juustokakkua. Yhdessä vaiheessa meinattiin laittaa näitä kaikkia samaan boxiin, huh! Lopulta tuskastuttiin ja taas kerran astuttiin ulos ja mietittiin mikä on oikeesti fiksuu. Meinattiin jo hylätä koko homma, kun tajuttiin että nämä kaksi päällekkäin osuvaa juhlaa vois jotenkin yhdistää. Mietittiin, mitä meijän unelmapullaan tulis. No tietysti nutellaa, tuoreita mansikoita ja kermaa, ja kas noin me saatiin ystävänpäiväpulla, joka onnistui kerrasta. Siihen mennessä nettisivut alkoivat pikkuhiljaa pääsemään nykyiseen muotoonsa. 

Tuotteet hyvii, nettisivut OK, pyydetään palautetta ammattilaiselta! Kaikki ei ollut ok. Saatiin rehellistä palautetta ja stressilevelit kattoon. Kieliasu oli liian rento, asettelut huonot, kuvat väärän värisiä jne. Yks monimutkanen selvitettävä asia on ollu myös tuotteiden maksaminen. Nettisivuillahan on aina ne hienot maksupainikkeet ja niitä pitää ihan itsestäänselvyytenä. No sitä ne ei todellakaan ole. Eikä halvatkaan. Maksupainikkeet tilataan Checkout Finlandista ja ne maksaa aloittavalle yritykselle 14,90€/kk +alv ja jokaiselta tilaukselta kiinteän 0,50€ ja lisäksi 2,75% myydyn tuotteen hinnasta (lisää tähän kaikki muut kulut, sekä liikevaihtoon sidonnaiset sopimukset, joten ei kiitos).

Meillä oli myös niin rajalliset resurssit mm. koulun takia, että ei voitu antaa asiakkaan maksaa ostoksiaan jos ei pystytäkkään toteuttaa niitä. Sen takia sumplittiin järjestely, jossa nettikauppa toimii tilauspalveluna, joka me manuaalisesti hyväksytään ja lähetetään sähköposti asiakkaalle tilauksen vahvistukseksi. Nettisivuilla maksaminen saatiin kierrettyä sillä, että asiakas maksaa vanhanaikaisesti tilisiirrolla, laskulla tai noudettaessa käteisellä tai kortilla. Kuitti taiteiltiin Canvassa ja vaatimukset tarkistettiin netistä. Ja tää kaikki toimi tosi hyvin! Ainakin meidän puolelta. Mutta onko asiakkaan kokemus hyvä? Jos meidän toiminta kasvaa, on varmasti fiksumpaa investoida parempiin järjestelmiin.

 Pari päivää ennen suunniteltua julkaisua kaikki oli levällään. Aika loppuu kesken. Samalla kun tuskailtiin nettisivujen rakentamisen kanssa, saatiin uutiset meidän toivoman toimipaikan vetäytymisestä. Kelattiin, että mitä menetettävää tässä sitten on, joten päätettiin julkaista sivut, joskin 5 päivää suunniteltua myöhemmin.

Sivujen julkaisu oli sometekstien ja kuvien valinnan päässä. Oltiin ajateltu, että nettisivujen julkasupäivä olis juhlallinen ja upee momentti. Poksautetaan kuohuva ja juhlistetaan yhtä välietappia. Todellisuus oli ihan muuta! Hoidettiin samana päivänä kahvitustilaisuus, otettiin viimehetken tuotekuvia, jotka ei edes mennyt lopulta käyttöön. Tarja joutui lähtemään kesken päivän iltavuoroon töihin. Nella otti kuvia kuin viimestä päivää, kahvituksen rekvisiitat purkamista, siivoamista, nettisivujen hiomista ja lopulta keittiöltä poistuttiin minuutteja ennen hälytyksiä... Se oli dramaattinen ilta, joka vei mehut täydellisesti.

Mut se oli todellakin sen arvoista! Seuraavana aamuna ei ollut työkrapulaa, niin kuin yleensä pyöreän päivän jälkeen, sillä kiitos teidän, oli ihana herätä niihin ihaniin kommentteihin ja palautteisiin, mitä joka suunnasta tulvi. Oltiin myös valmiita siihen, ettei saada yhtäkään tilausta, ja oltais oltu onnellisia ihan vaan yhdestäkin. Lopulta pullia tilattiin 128 kappaletta, ja tää löi meitä ihan ällikällä. Hullua, mutta tajuttoman ihanaa. Kiitos! Nyt kun dramaattinen julkaisu on hoidettu, ollaan malttamattoman innoissaan puskemassa eteenpäin.

Tällä hetkellä meillä on menossa neuvottelut uudesta toimipaikasta ja let me tell you jos tän hetkinen suunnitelma toteutuu, se on ihan tajuton!